Niinkuin pההskyset tuovat Suomessa kesהn tullessaan, samoin  ilmoittaa bamian ilmestyminen markkinoille "etelהn maissa"  kesהn kypsyneen parhaimmilleen. Bamian suomalainen nimi on okra, mutta en ole vielה oppinut sitה oikein kהyttהmההn. Myצs tהstה vihanneksesta valmistettavaa ruokaa kutsutaan bamiaksi. Bamia on verraton ateria kasvissyצjille, mutta okra sopii lisהttהvהksi myצs erilaisiin liharuokin.

Heinהkuu on parasta bamian aikaa. Sadon ensimmהiset okrat ovat pieniה,  pehmeitה ja vהriltההn syvהn vihreitה , myצhemmin palot kasvavat ja kovettuvat ja niiden vהri muuttuu vaaleammaksi. Meidהn perheessה bamiaa syצdההn ainoastaan kesהllה, vaikka nykyההn sitה on saatavissa myצs pakastettuna. Kokeilin kerran myצs kuivattaa sitה talven varalle niinkuin joissakin vהlimeren maissa on tapana, mutta melko huonoin tuloksin.  Punoin okrat neulan ja langan avulla pitkikisi ketjuiksi, jotka ripustin ulos kuivumaan. Suureen osaan okrasta ilmeistyi pienenpieniה צtצkצitה. Niistה jotka sהilyivהt puhtaina valmistin bamiaa ja maku oli hirveה.

Mutta nyt on onneksi tarjolla tuoretta okraa ja viime viikolla teinkin kesהn ensimmהisen bamian. Ensiksi okrat on puhdistettava ja sen annan tyttהreni tehtהvהksi, sillה  tuore okra saa herkהt kהteni kutiamaan vimmatusti. Puhdistetaessa on varottava leikkaamasta liikaa bamian "hהntהה" , jottei limainen kirkas neste valu ulos ja liimaa kaikkia roskia kiinni okraan . Puhdistettu bamia huuhdotaan ja kuivataan pyyheliinan pההllה.

Tהssה okra ennen puhdistusta:

120464.jpg

Ja sitten itse resepti. Ennen oli tapanani lisהtה bamiaan hienonnettu sipuli, nykyההn pidהn enemmהn ilman sipulia, mutta jos tahtoo sen voi lisהtה kohta alkuun ja kuullottaa צljyssה lהpikuultavaksi.

aineet:

1 kg okra-palkoja

oliiviצljyה tai muuta ruokaצljyה

4-5 valkosipulin kynttה

pala chiliה (kestokyvyn mukaan)

3-4 kypsהה tomaattia

1 rkl tomaattisosetta (maustamatonta)

1 tl paprikajauhetta

suolaa, mustapippuria

vettה

Kuumenna צljy kattilassa. Murskaa valkosipuli ja kuullota kevyesti yhdessה chilin kanssa. Lisהה puhdistettu ja kuivattu okra ja kierrהtה muutama minuutti צljyssה. Lisהה paloitellut tomaatit, sekoita ja keitה 5-10 minuuttia vהlillה sekoittaen. Lisהה tomaattisose ja mausteet sekה vettה niin, ettה bamia juuri peittyy. Sulje kansi ja keitה pienellה tulella puolisen tuntia. Tarjoa bamia sellaisenaan tai valkoisen riisin kera.

120470.jpg