Syklaami (cyklamen persicum) kasvaa luonnonvaraisena Välimeren itäosan kivikkoisissa metsiköissä. Siitä on on jalostettu myös ruukkukasvi, joka on hieman luonnonvaraista suurikokoisempi.

Totta, että syklaami on kaunis koristekasvi, mutta kautta aikojen sitä on osattu käyttää monin tavoin myös hyötykasvina. Kasvin juurimukulaa käytetään paikoin vielä tänäänkin saippuan korvikkeena sen vaahtoavan ominaisuuden vuoksi. Lisäksi kansanparannuksessa kasvista on valmistettu rohtoja erilaisiin vaivoihin ja tarpeisiin. Mutta tärkein kaikista, arabikulttuureissa sen kauniskuviollisia sydämenmuotisia lehtiä käytetään yleisesti ruuanlaitossa ja niitä täytetään  viininlehtikääryleiden tapaan. Syklaaminlehdet ovat mainioita täytettäviä, sillä ne ovat pehmeämpiä kuin viininlehvät eikä niissä ole viininlehville ominaista happamuutta.

Tässä on kuitenkin mainittava, että kasvi sisältää joitakin elimiställe 'haitallisia' aineita ja siksi lehdet on ryöpättävä ennen käyttöä.

Toinen huomioonotettava asia on, että syklaami on monissa maissa rauhoitettu kasvi eikä lehtiä sen vuoksi pidä kilokaupalla kerätä. Mutta toisaalta kasvia on kerätty hyötykäyttöön läpi historian eikä lehtien poimiminen pienissä määrin kasville suurtakaan vahinkoa taida tuottaa. Omasta kokemuksesta voin kertoa, että vaikka syklaami onkin asuinseudullani hyvin yleinen kasvi, riittävän suuria lehtiä täytettäväksi on kuitenkin niin harvassa, että sopivan määrän löytämiseksi täytyy joskus kulkea kilometrikaupalla. Lehtiä löytyy myös myynnissä kevätaikaan joillakin arabitoreilla.  Suomen oloissa ainoa vaihtoehto lehtien hankkimisille taitaa olla muutaman ruukkukasvin osto, hinnoista ei ole aavistustakaan. Mutta ennenkuin alkaa satsata ruukkukukkiin,  kannattaa ensin kokeilla muutaman lehden täyttöä. On vain varmistettava, että kasvi on oikeaa lajia.

440129.jpg

 

Tähän reseptiin tarvitaan 40-50 lehteä, koosta riippuen. Työ aloitetaan lehtien puhdistuksella. Kannat leikataan pois tarkkaan ja lehdet keitetään runsaassa kiehuvassa vedessä pari minuuttia.

Täyte on tavanomainen jauheliha-riisisekoitus, jonka voi valmistaa myös kasvisruokaversiona ilman lihaa, jolloin pitää lisätä riisimäärää ja laittaa hieman pinjansiemeniä ja pieniä rusinoita mausteeksi.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Aineet:

½ lasia oliiviöljyä

1 hienonnettu sipuli

3-4 hienonnettua valkosipulinkynttä

300g jauhelihaa

1 tl makeaa paprikajauhetta

½ tl kanelia

½ tl maustepippuria

1/4 tl muskottipähkinää

hieman chiliä

1 tl suolaa

1 rkl kuivattua minttua

1 lasi pyöreää riisiä

 

2 sitruunaa

1 tl jauhettua juustokuminaa

suolaa

n. ½ lasia vettä

-1 rkl juustokuminan siemeniä

 

Aluksi liota riisiä tunnin verran, huuhtele ja valuta.

 

Oliiviöljyn palamisen ehkäisemiseksi, kuumenna ensin  pannu,  lisää sitten hienonnettu sipuli ja kierrätä sitä minuutti pari kuivalla pannulla ja vasta sitten lisää 1/4 lasia öljyä ja kuullottaa kevyesti.  

Lisää sitten valkosipuli ja jauheliha ja ruskista kevyesti. Lisää mausteet, suola ja riisi ja sekoita muutama minuutti. Poista liedeltä ja anna jäähtyä hetkisen.

 

Levitä ryöpättyjä syklaaminlehtiä työlalustalle 'kääntöpuoli' ylöspäin. Levitä vähän täytettä lehden ylöosaan poikkisuuntaan. Käännä sisään lehtisydämen 'pakarat' sekä laidat ja kierrä 'sikariksi' viininlehväkääryleen tapaan.

Kaada loppu öljy kattilaan ja järjestä täytetyt kääryleet sen pohjalle pariin kerrokseen.

Kaada päälle vesi ja yhden sitruunan mehu ja sirottele lusikallinen jeeraa ja vähän suolaa. Puhdista huolellisesti toinen sitruuna (tai kaksi) ja leikkaa hyvin ohuiksi siivuiksi. Järjestele siivut päällimmäisiksi, sulje kansi ja keitä pienellä tulella puoli tuntia.

Ennen tarjoamista paahda juustokuminansiemenet, murskaa ne hummerissa karkeaksi rouheeksi ja sirottele annoksen päälle.   

 

440105.jpg