Viininlehväkääryleet on meilläpäin tyypillistä kevätruokaa, kun tuoreita ja pehmeitä lehtiä on runsaasti saatavilla. Näin loppukesällä viiniköynnnökseni ovat jo kuivettuneita ja ruskealehtisiä, koska lopetan niiden kastelun kohta rypäleiden kypsettyä.

Mutta torilla huomasin pinoittain vehreitä lehtiä enkä malttanut olla ostamatta. Lehdet tosin olivat pienikokoisia ja soveltuvat  parhaiten sirojen viininlehväsormien valmistukseen.

Ensin valkkasin lehdet pienistä, kuivista ja rumista yksilöistä, jotka menivät kaniparille. Sitten huuhtelin lehdet huolellisesti ja kiehautin. Lopuksi valmistin täytteen ja istahdin olohuoneen sohvalle television ääreen niitä rullaamaan . Tunti pari siinä meni.

 

173929.jpg

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Viininlehtikääryleitä valmistetaan kaikkealla, missä viiniköynnöskin kasvaa ja missä ei kasva, niitä löytyy säilöttynä. Yleensä täytteenä käytetään jauheliha-riisiseosta, mutta burgulkin käy mainiosti.  Kastikkeissa on myös jonkinverran vaihtelunvaraa, mutta ehkä suosituin on tomaattikastike.

Tällä kertaa laitoin naposteltaviksi ja aterian lisukkeeksi tarkoitettuja sormikääryleitä riisitäytteellä ilman lihaa. Niitä tuli vajaa sata kappaletta ja järjestin ne vieriviereen ja kerroksittain laajapohjaiseen kattilaan ja kypsensin liedellä hyvin yksinkertaisessa liemessä.

Tässä resepti:

80-100 viininlehvää

 -Jos käytetään säilöttyjä lehtiä, ne tulee ensin liottaa parikymmentä minuuttia ja vaihtaa vesi 2-3 kertaa liotuksen aikana liian suolan poistamiseksi.

Täyte:

  lasia riisiä (mielummin pyöreätä)

2 isoa sipulia hienonnettuna

5-6 rkl ruokaöljyä (mielummin oliiviöljyä)

3 rkl hienonn. persiljaa

3 rkl hienonn. minttua

2 tl  sitruunan mehua

½ tl bahaar/baharat maustesekoitusta

1 tl suolaa

1/4 tl mustapippuria

<?xml:namespace prefix = st1 ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:smarttags" />100 g pinjansiemeniä (snoobar)

-siementen tulee olla ehdottomasti tuoreita (ei härskiintyneitä) ja hyvälaatuisia , ne voi myös jättää pois tai korvata auringonkukansiemenillä

 

liemi:

vettä

ruskistettua sipulia (täytteestä)

1 tl paprika jauhetta

½ tl suolaa

1 sitruunan mehu

 

Liota riisi kiehuvassa vedessä 10-15 minuuttia, huuhtele ja siivilöi.

Kuumenna 3-4 rkl öljyä pannussa ja kuullota siinä hienonnettu sipuli kunnes alkaa ruskistumaan. Siirrä puolet sipulista sivuun myöhempää käyttöä varten. Lisää pinjansiemenet + kuivat mausteet ja kullota pari minuuttia. Lisää riisi, sekoita ja poista liedeltä. Lisää yrtit, suola ja sitruunanmehu ja sekoita huolellisesti.

Tässä vaiheessa voi myös lisätä 250 g jauhelihaa, joka sitä kaipaa. Liha helpottaa huomattavasti täytteen käsittelyä ja rullaamista .

 

Voitele laajapohjainen kattila öljyllä (2-3 rkl)  ja istahda rullaamaan. Leikkaa lehdestä 'häntä' pois, laita teelusikallinen täytettä lehden 'tyveen', taita reunat sisään ja rullaa tasapaksuksi naisen sormen kokoiseksi minikääryleeksi. Jos ei löydy naisen sormea lähistöltä malliksi, sitten pitää vain käyttää mielikuvitusta. Järjestele minikääryleet kattilaan vieriviereen ja kerroksittain ja siirrä kattila liedelle. Sirottele päälle paprikajauhe + suola ja vettä niin, että kääryleet juuri ja juuri peittyvät. Kiehauta ja keitä pienellä tulella puolisen tuntia lisäten tarvittaessa kiehuvaa vettä. Sirottele päälle kuullotettu sipuli ja sitruunan mehu ja keitä pienellä tulella vielä tunnin verran tai kunnes kaikki neste haihtuu. Anna seisahtaa 10-15 minuuttia ennen tarjoamista.

Tarjoa kuumana tai kylmänä, aterian lisukkeena tai meze-pöydässä jogurtti-kastikkeen kera.

Jogurtti-kastike:

1 purkki maustamatonta jogurttia

1 rkl hienonn. minttua

1 murskattu valk.sipulin kynsi

1-2 rkl oliiviöljyä

suolaa, pippuria

   

173920.jpg