Tämän hedelmän suomalaista nimeä piti etsiä netistä ja löytyi kolme ehdokasta: lokvatti, japaninmispeli ja nispero. En tiedä, mikä on suomenkielisessä käytetyin nimi, mutta valitsin nisperon, koska se sai googlella eniten osumia. Vaikka suurin osa osumista johtavat muille kuin suomalaisille sivuille.

532144.jpg

-kukkiva nispero

 

Joka tapauksessa nispero (Eriobotrya japonica) on kotoisin kaukaisesta aasiasta, mutta on sopeutunut mainiosti Välimeren ilmastoon. Se on ikivihreä puu, joka kukkii joskus marraskuun kieppeillä ja on ensimmäisiä puita, jotka antavat hedelmänsä keväällä eli juuri nyt. Eri puiden hedelmät vaihtelevat melko lailla: on pieniä ja vähän suurempia, pyöreitä, soikeita, päärynänmuotoisia, keltaisia, oransseja, makeita, happamia ... Yhteistä kaikille on, että ne ovat monien lintujen ja erikoisesti lepakkojen suurta herkkua ja jos ei suojaa puita verkoilla, ei juuri jää poimittavaa. Lepakot suorastaaan lentävät silmille, kun kulkee nisperopuun lähettyvillä auringon laskun jälkeen näin hedelmäkautena. Ja jos unohtaa pyykin ulos kuivumaan yöksi, voi olla varma, että aamulla se on kirjavaa. No, onneksi nisperokausi on lyhyt, vain pari kolme viikkoa.

Yleensä hedelmät tulee syötyä sellaisenaan, suoraan puusta ja joskus, kun viitsin kiipeillä puissa, kerään tarvittavan määrän hilloa varten. Hedelmälihaa on nisperossa kuitenkin vähän, sillä suuret, ruskeat ja liukkaat siemenet vievät suuren osan itse hedelmästä. Siemeniä nisperolla on vaihteleva määrä (1-4) ja ne ovat hyvin  herkkiä itämään ja jos vain on riittävästi kosteutta tarjolla, pian on äitipuun ympärillä lukuinen joukko pikku-nisperoita. Joudun niitä aina kitkemään irti yrttimaastani. Monta puuta on kuitenkin jo päässyt kasvamaan omalle ja naapurin pihalle ja kaikilla erilaiset hedelmät.

 

532143.jpg

-satoa suojassa verkon alla