Viikko sitten torilla käydessäni näin niin suloisia suurinpiirtein luumunkokoisia viininpunaisia baby-munakoisoja, etten voinut vastustaa kiusausta vaan ostin pari kiloa.

207695.jpg

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Onkin jo aikaa siitä kun viimeksi säilöin munakoisoja, mutta pienen päänraapinnan jälkeen ohje muistui mieleen.

Ensin laitoin vesikattilan tulelle  lusikallisen suolaa sekaan. Kiehumista odotellessani poistin munakoisoista 'hännät' ja leikkasin jokaiseen viillon pituussuuntaan.

Sitten keitin 5 minuuttia kiehuvassa vedessä, poistin reikäkauhalla ja jätin siivilään valumaan.

 

Täytevaihtoehtoja on useita, mutta yleensä siihen tulee porkkanaa, valkosipulia, jotain yrttiä ja usein myös punaista paprikaa tai chiliä. Turkkilaisessa versiossa täyteaineet leikataan ohuiksi siivuiksi, marokkolaisessa sen sijaan porkkanat raastetaan ja muut ainekset hienonnetaan. Afgaanilaisissa munakoisoissa käytetään mausteina kuivattua minttua ja kanelia, syyrialaiset taas työntävät minimunakoisojensa sisään pähkinöitä.

 

Itse valitsin täytteeksi raastetun porkkanan, tillin ja valkosipulin, jotka sekoitin keskenään, maustin suolalla+pippurilla ja työnsin peukalolla baby-munakoisojen sisään.

Järjestin munakoisot suureen lasipurkkiin, ripottelin päälle 2 rkl karkeaa suolaa ja puoli lasilista etikkaa. Lopuksi täytin purkin vedellä, kaadoin pinnalle reilusti oliiviöljyä ja suljin kannen. Laitoin purkin hyllylle muutamaksi päiväksi, jonka jälkeen siirsin sen jääkaappiin.

 

Viikon kuluttua otin suurella innolla maistiaisen ...  ja täytyy myöntää, että kyllähän näitäkin syö, mutta eivät lähentelekään mieheni viime kesänä säilömiä IHANIA minimunakoisoja. Täytyypi miettiä, mitä pitäisi korjata, ehkä tavallisen etikan sijasta viinietikkaa...   

 

146913.jpg

 

TIP: Öljy sen tekee!

Säilöin taas beibimunakoisoja ja tällä kertaa pelkkään oliiviöljyyn. Ja tulos oli fantastinen. En tosin käyttänyt täytteeseen porkkanaa ja tilliä, vaan valkosipulia, chiliä, minttua ja pähkinöitä. Ja tietenkin suolaa.