Anis (siemenet) kuuluu niihin mausteisiin, joihin monet suhtautuvat varauksella. Itäisen Lähi-Idän alueella se tunnetaan yleisesti paikallisen 'väkevän',  Arakin, mausteena. Myös suolaisiin rinkilöihin eli kaakkeihin sitä lisätään, mutta harvemmin makeisiin leivonnaisiin. Marokkolaisessa keittiössä kuitenkin anis on otettu käyttöön varauksetta, niin suolaisissa kuin makeissa leivonnaisissa.

Tässä yksi helppo ohje jokapäiväisiin anis-seesamileipiin:

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

½ kg vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

2/3 lasia sokeria

½  lasia öljyä

1 iso muna

½ lasia appelsiinimehua

2 rkl seesaminsiemeniä

1 tl aniksensiemeniä

 

Sekoita kaikki aineet keskenään yhtenäiseksi, käsiintarttuvaksi taikinaksi. Kaada vähän öljyä kuppiin, kastele siinä kädet ja irrota pieni pala taikinasta. Pyöritä pala palloksi kämmenten välissä, litistä ja aseta pellille leivinpaperin päälle. Jatka samaan tapaan koko taikina. Taikinan voi myös tehdä notkeammaksi ja pursottaa pursottimen avulla erimuotoisia leivonnaisia. Leivo 200 asteessa n. 20 minuuttia kunnes saavat kullanruskean pinnan. Käännä pois lämpö, raota uuniluukkua ja anna leivonnaisten kuivahtaa uunissa vielä 10 minuuttia, jotta niistä tulisi rapeita eikä pehmeitä.

  

345167.jpg