En ole kovin perso hedelmäsalaateille, mutta vuosia sitten sain maistaa eräässä juhlatilaisuudessa hedelmäsalaattia, jonka makua, tuoksua ja ulkonäköä en voi unohtaa. Salaatti tarjoiltiin matalasta vadista, johon suuripalaiset makealla liemellä kastellut hedelmät oli kasattu, ja päälle oli siroteltu tuoreita ruusun ja mintunlehtiä. Sanottiin sen olevan "marokkolainen hedelmävati". Tarkkaa ohjetta salaattiin en ole löytänyt, mutta olen vuosien mittaan yrittänyt laittaa sitä omien havaintojen perusteella vaihtelevin tuloksin.

Salaatti on oikeastaan hyvin yksinkertainen, mikä siitä tekee kiehtovan on makea tuoksuva liemi, joka poistaa hedelmille tyypillisen happamuuden.

Mainitsemassani tilaisuudessa salaatti syötiin sormin tai haarukalla pala palalta yhteisannoksena suurelta vadilta. Annostelu on kuitenkin omakohtainen asia ja tässä valmistin sen perhemittoihin sopivaan tarjoilukulhoon.

Hedelmien valinnassa on paljon valinnanvaraa, mutta pääperiaatteena käyvät suhteellisen kovat hedelmät, joita on helppo leikata paloiksi ja syödä sormin. Omenat ja päärynät ovat erinomaisia, samoin persikat, luumut ja nektariinit. Väriä antamaan voi lisätä myös mansikan tai aprikoosin puolikkaita. Sharon-hedelmä (persimoni) ja mango käyvät myös, jos ovat sopivan kypsiä (ei liian kovia eikä pehmeitä). Maistamassani salaatissa oli muistaakseni myös tuoreita viikunanpuolikkaita, mutta niitä on vähän vaikea hankkia muuna kuin viikunakautena. Liian pehmeää banaania tai mehuttuvia sitrushedelmiä en kuitenkaan tähän salaattiiin suosittele.

Tuoksulisänä käytettävä zahr-vesi (orange blossom water) on sitrushedelmien kukista valmistettu tuote, jota käytetään ruusuveden tapaan. Markinoilta löytyy erivahvuisia valmisteita, joiden annostelussa on turvauduttava valmistajan käyttöohjeeseen. Suuremmissa pulloissa myytäviä valmisteita lisätään yleensä ruokalusikalla ja pikkuriikkisiin pulloihin pakattuja esansseja tarvitaan vain muutama tippa. Tärkeää, että tuote on aito eikä kemikaali.

Klementiinin mehu on ideaali tähän salaattiin, mutta eiköhän appelsiinikin käy. Parasta käyttää kauden ensimmäisten hedelmien mehua, joissa on vielä vähän "vihreänmakua".

Tuoreet ruusunlehdet hedelmävadin koristeena antaa todella näyttävän vaikutelman, mutta eipä löytynyt kukkivia ruusuja omasta "ruusutarhastanikaan" ja tyydyin kuivattuun sekoitukseen, jota voi ostaa maustekaupoista. Tärkeää, että sekoittaa lehdet huolellisesti salaattiin ja antaa imeytyä muutaman tunnin niin, että pehmenevät suussasulaviksi.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Aineet:

n. 1 kg erilaisia hedelmiä (ks. yllä)  

1 lasi vettä

2/3 lasia sokeria

1 klementiinin mehu (tai appelsiinin)

n.1 rkl zahr-vettä tai muutama tippa esanssia

hyppysillinen jauh. inkivääriä (jos mielii)

kourallinen tuoreita mintun lehtiä (miell. mieto laji)

kourallinen tuoreita ruusunlehtiä tai pari rkl kuivattja

 

Aluksi valmista sokeriliemi.

Kiehauta vesi + sokeri pienessä kattilassa ja keitä n.15 minuuttia ilman kantta. Anna jäähtyä ja lisää klementiinin mehu sekä zahr-vesi ja hyppysellinen inkivääriä.

Puhdista hedelmät huolellisesti ja kuori tarvittaessa esim. omenat . Poista siemenet ja leikkaa suuriksi paloiksi tai lohkoiksi ja aseta tarjoiluastiaan. Kaada päälle sokeriliemi ja sekoita. Sirottele päälle mintun- ja ruusunlehdet. Jos käytät kuivattuja ruusunlehtiä, sekoita ne huolellisesti ja jäähdytä vähint. tunnin ajan. Jos mahdollista koristele tuoreilla lehdillä ennen tarjoilua.  

940535.jpg