Mulperipuu, jota myös silkkiäispuuksi kutsutaan on Välimeren maissa suosittu pihapuu, koska sen runsaan lehvistön varjossa on mukava vilvotella kesähelteillä. Jos puu sattuu olemaan vielä naaraspuolinen  antaa se runsaasti hedelmää: pitkuluisia makeita marjoja. Näitä marjoja kuitenkin hyvin harvoin poimitaan ja käytetään hyväksi ja ymmärrän kyllä miksi, koska meilläkin kasvaa pihassa Musta Mulperi. Marjat nimittäin kypsyvät hyvin epätasaiseen tahtiin ja kypsät marjaset putoavat maahan pienenkin liikahduksen tuloksena. Ja kun rastaat ja muut linnut vielä ovat persoja näille marjoille, pitää puu käydä tarkastamassa pari kolme kertaa päivässä koko marjomiskauden  ajan, jos mielii saada hillomarjat talteen.

Hilloa en olekaan viitsinyt tehdä enää vuosiin, mutta joka kevät laitan maistiaiseksi jonkun makean jälkiruuantapaisen. Esimerkiksi maissitärkkelyksellä suurustettu kiisseli on virvoittava välipala näin alkukesän kuuma-aaltojen aikaan. Mausteena mulperimarjajälkiruuissa käytetään usein pelargonian (Pelargonium graveolens) lehtiä.  (Aivan, se tuttu ruukkukasvi mummon akkunalta).

Oli miten oli, suurin osa marjoista putoaa maahan, jossa muurahaiset sitten pitävät niistä huolen.  

Silkkiperhosen toukkien kasvattajille mulperi , siis silkkiäispuu, on  lähes välttämätön apuväline, sillä puun lehdet ovat melkein yksinomaista toukkien ravintoa. Myös itselleni puu on koitunut pelastukseksi loppukesän ja syksyn kuivana kautena, jolloin ei voi löytää maan kamaralta enää yhtään vihreää ruohonkortta. Silloin katkon puun nuoret oksat lehtineen toinen toisensa jälkeen vihermuonaksi kaniparille.