Lähi-Idässä juodaan paljon teetä, se kai on jo monille tuttua. Ja talvella juodaan vielä moninverroin. Melkein kaiken aikaa on meilläkin teepannu tulella. Varsinkin lämmittävä kanelitee on suosittua näin synkkinä sadepäivinä. Valmistus ei ole monimutkainen, kunhan tarvittavat aineet on käsillä. Aikaa kyllä menee jokunen tunti.

Ensinnäkin tarvitaan kunnon teepannu, sellainen vanhanajan kahvipannu ilman kahvinhajua. Toiseksi tarvitaan kanelia. Itse käytän sellaista risukanelia, jota myös kassiaksi (kiinankaneli) kutsutaan. Se antaa mielestäni paremman värin kuin tankokaneli (ceilonin kaneli), mutta tietenkin kanelitangotkin käyvät.  Kourallinen 'risuja' riittää litraan vettä ja kun mukaan lisätään vielä 6-8 neilikkaa, saadaan kaksinverroin lämmittävä juoma, jonka aromit täyttävät koko talon. Aluksi juomaa keitetään 1-1½ tuntia. Sitten teen annetaan seisoa vähintään pari tuntia,  jolloin se saa kauniin ruskean värinsä. Ja kun viimein halutaan nauttia teetä, lisätään pannuun vettä ja  kiehautetaan. Kaneli on jo itsessään hieman makeaa ja lisämakeutta saa aina sokerin tai hunajan avulla.

316235.jpg

 

Teehen voi lisätä myös yhden murskatun muskottipähkinän ja 8-10 kokonaista kardemumman siemenkotaa, jolloin saadaan oikeaa terveysjuomaa, jota on tapana antaa synnyttäneelle naiselle 40 päivää synnytyksen jälkeen.  Terveydeksi!

 

315351.jpg