Munakoisosiivujen paistamisesta on mielessäni paljon tuskaisia muistoja.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Muistan kuinka nuorena ja kokemattomana kokkaajana seisoin otsa hiessä lieden ääressä talo täynnä krääsää ja tuloksena kasa öljyllä kyllästettyjä, suussa pistäviä munakoisosiivuja. Eikä tuntunut paljon auttavan, vaikka olisin kuinka itkettänyt tai vaikka naurattanut munakoisoja ennen paistamista.

Suuri helpotus oli, kun sain tietää, että munakoisosiivut voi myös grillata uunigrillin alla ja tulos on melkein kuin pannussa paistetut. Munakoisosiivut esikäsitellään tavallisen tapaan, voidellaan reilusti oliiviöljyllä , asetetaan ritilän päälle grillin alle ja paahdetaan molemmin puolin tumman ruskeiksi. Ylimääräinen öljy ja neste valuvat alla olevalle pellille ja näin siivuista tulee vähäöljyisiä . Huonona puolena täytyy mainita, että munakoisoviipaleet saattavat helposti kuivua liikaa tai jopa palaa.

 

Toinen tapa laittaa öljyttämiä munakoisosiivuja on kastaa ne kananmunaseokseen ennen paistoa. Viipaleet itketetään ensin tunti pari ja liika suola huuhdellaan nopeasti vesihanan alla. Kuivatut siivut leivitetään ensin vehnäjauhoissa ja upotetaan sitten munaseokseen, jonka jälkeen ne paistetaan runsaassa kuumassa ruokaöljyssä syvänruskeiksi. Näin laitettuna munakoiso ei ime öljyä juuri nimeksikään ja rakenteeltaan se on jokseenkin 'etanamaista' (nam! : ))

Niitä voi tarjota sellaisenaan meze-pöydässä, välipalana pitan tai vaalean leivän sisässä tahini-kastikkeen kera tai kevyenä ateriana tomaattikastikkeen kanssa.

Tomaattikastike  syntyy kädenkäänteessä näin:

Aineet:

2-3 hienonn. valkosipulin kynttä

3 kypsää silputtua tomaattia

1 rkl tomaattisosetta

½ lasia vettä

oliiviöljyä

hieman chilijauhetta tai harisaa

suolaa

muutama mintunlehti

 

Kuullota valkosipuli kevyesti oliiviöjyssä ja lisää tomaattisilppu. Kuullota muutama minuutti, lisää tomaattisose, chili ja vesi. Kiehauta ja keitä 15 minuuttia. Lisää suola ja minttu keiton loppuvaiheessa.

 

155474.jpg

 

Mutta mikään ei kuitenkaan vedä vertoja kunnon  pannussa paistetuille munakoisosiivuille. Siksi en ole monista vastoinkäymisistä huolimatta antanut periksi vaan yhä niitä paistelen. Kesällä markkinoilla olevista lajeista harvemmin löytyy pistävyyttä, joten siitä puolesta ei tarvitse huolehtia.

Toinen ongelma onkin sitten se öljy, mutta kyllä siitäkin selviydytään pienillä varotoimenpiteillä.

Työ aloitetaan aivan normaalisti siivuamalla munakoiso sentin viipaleiksi. Viipaleet levitetään uunipellille, joka asetetaan kallelleen (jotta neste valuisi pois) aurinkoiseen paikkaan vähintään tunniksi pariksi. Niin, ja tietenkin viipaleiden päälle sirotellaan karkeaa suolaa. 'Kirjojen mukaan' itketettyjä munakoisoja ei huuhdella vaan kuivataan paperipyyhkeellä. Itse kuitenkin huuhtaisen päällimmäisen suolakerroksen ja kertyneen pölyn nopeasti hanan alla. En ole laittanut merkille, että siitä haittaakaan olisi . Tämän jälkeen kuivaan siivut ja kastelen ne molemmin puolin oliiviöljyssä. Tämä sen vuoksi, että itse paistamiseen käytän tavallista ruokaöljyä, koska se sietää paremmin korkeaa lämpötilaa ja kuitenkin haluan, että munakoisot saavat oliiviöljyn maun.

Paistamisen alkuvaiheessa munakoisosiivut imevät itseensä runsaasti öljyä, mutta palauttavat sen myöhemmin takaisin kunhan öljy on koko ajan hyvin  kuumaa. Paistetut viipaleet asetetaan talouspaperille mielummin verkon päälle.

 

155482.jpg 

 

Paistetut munakoisoviipaleet ovat herkullisia sellaisenaan valkosipulin ja sitruunamehun kera, mutta niistä saa sopivasti yhdistelemällä myös maukkaan ja täyttävän aterian. Tämä esimerkki tulee Irakista, missä sitä syödään suureen irakilaiseen rieskaan eli laffaan käärittynä. Leiväksi käy myös tavallinen pita tai valkoinen leipä, jonka täytteeksi tulee munakoisosiivu, pari siivua keitettyä perunaa ja kananmunaa sekä kostukkeeksi tahinikastiketta. Irakilaiset lisäävät vielä suosimaansa mangososetta eli ambaa. Tulisuutta saa lisäämällä harisaa tai jemeniläistä zhug-tahnaa.