<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

 

Persialainen ruokakulttuuri eroaa jonkin verran 'arabikeittiöstä' niin käytettävien raaka-aineiden kuin valmistusmetodien suhteen.

Riisi on kunniapaikalla persialaisessa ruokavaliossa. Siitä valmistetaan niin alkupaloja,  pääruokia kuin jälkiruokiakin.  Myös tuoreilla kasviksilla ja yrteillä on tärkeä osa persialaisessa keittiössä. Persialainen ruokavalio onkin kieltämättä hyvin monipuolinen ja terveellinen.

 

Tähän laitan 'Ghorme sabzin' eli liha-yrttikeiton ohjeen, joka on persialaisen keittiön klassikoita. Yrttejä voi keittoon lisätä maun ja saantimahdollisuuksien mukaan, mutta periaatteessa sen pitäisi sisältää ainakin korianteria, persiljaa ja sellerinlehtiä. Mausteena käytetään persialaisesta keittiöstä tunnettuja kuivattuja mustia limettejä. Ehkä vaaleatkin käyvät, itse en ole kokeillut. Usein keittoon lisätään myös ruskeita (kidney) papuja, jotka tietenkin pitää liottaa hyvissä ajoin etukäteen. Sahrami olisi varmasti parhain mauste, mutta kyllä kurkumallakin pärjää. Pääasia, että on keltaista.

 

249318.jpg

 

Aineet:

½ kg naudanlihaa paloina

2 sipulia paloina

2 perunaa paloina

4-5 rkl ruokaöljyä

3 lasillista hienonnettuja tuoreita yrttejä: lehtipersiljaa, korianteria, tilliä, minttua, sarviapilan lehtiä, pinaattia

3 paloiteltua sellerin vartta lehtineen

2-3 murskattua kuivaa limettiä (ilman siemeniä)

½ tl  kurkumaa (tai sahramia)

suolaa, pippuria

2 rkl sitruunan mehua

vettä

(½ lasia ruskeita papuja, yönyli liotetuina)

(1 laakerinlehti)

 

Puhdista ja kuivaa lihapalat.

Kuumenna 2 rkl öljyä suuressa kattilassa ja ruskista siinä lihapalat kevyesti. Täytä kattila kiehuvalla vedellä ja lisää vähän suolaa ja jos haluttaa liotetut pavut ja laakerinlehti. Keitä tunnin verran kuorien aina välillä pois pinnalle kertynyt vaahto.

Kuullota pannussa sipulipalat ja lisää keittoon yhdessä perunoiden ja sellerinvarsien kanssa. Lisää myös kuivatut limetit, suola ja mausteet ja keitä puoli tuntia.

Lisää hienonnetut yrtit ja sitruunanmehu ja keitä vielä 15 minuuttia.

Tarjoa lämpimänä valkoisen riisin kera.

 

249325.jpg