<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Intian viikuna (opuntia ficus indica) on kaktuskasvi, joka alunperin on lähtöisin Amerikoista, mutta on sopeutunut erinomaisesti myös Lähi-Idän ilmastoon.

Se tunnetaan englanniksi Indian fig tai Pricly pear- nimellä ja arabiaksi sabr- tai kuuz-nimillä. Suomalaista vastiketta en löytänyt, mutta ruotsiksi se kuuluisi Fikonkaktus.

Joka tapauksessa kaktuksen hedelmät kypsyvät tähän aikaan kesästä  ja ovat tarjolla  valmiiksi kuorittuina ja jäähdytettyinä Lähi-Idän toreilla ja kadunkulmissa.

 

Itse en ole kovinkaan innokas tuoreiden hedelmien syöjä, mutta kaktuksen hedelmät ovat yksi mieleisistäni. Niissä ei ole tippaakaan happamuutta eivätkä ole liian makeita.  Kaktus kasvaa ja leviää nopeasti eikä tarvitse kastelua tai muuta hoitoa eivätkä kasvitaudit tai tuholaisetkaan siihen koske.

MUTTA, huonoja puoliakin toki tästä kasvista löytyy ja  JÄTTI-miinus on varmasti sen  piikit, jotka tekevät hedelmien poimimisen, puhdistamisen ja kuorimisen erittäin hankalaksi. Kasvi ja erityisesti sen hedelmät ovat täynnä pienenpieniä piikkejä, jotka tarttuvat vaatteisiin, ihoon, hiuksiin, suuhun, silmiin ja kaikkeen mahdolliseen eivätkä lähde suihkussakaan ja pinseteilläkin poistaminen on sangen hankalaa. Kaktuksessa on myös suurempia piikkejä, muuta ne eivät juuri haittaa, koska ne pystyy välttämään vähän varomalla. Pikkupiikit ovat rykelmissä senttimetrin parin välein hedelmän pinnassa ja ne näkyvät kauemmaksi tummina pisteinä.

 

Kuinka sitten kuitenkin näistä hedelmistä pääsee nauttimaan?

Ensiksikin hedelmät ovat makeimmillaan ja valmiita poimittaviksi, kun ne ovat vihreänkeltaisia. Keltapunaiset, ylikypsät yksilöt  ovat menettäneet jo osan makeudestaan ja pehmenneetkin liiaksi joka vaikeuttaa niiden käsittelyä.

Hedelmät puhdistetaan aluksi, kun ne ovat vielä kiinni äitikaktuksessa ruiskuttamalla niitä runsaalla vesisuihkulla. Tämä toimenpide huuhtelee hedelmistä pois osan piikeistä ja estää pölyn-keveiden piikkien lentämistä joka tuulenvireen mukana kaikkialle ympäristöön.

Mutta ennen kuin käydään käsiksi kaktuksiin, puetaan ylle koko kehon peittävät suojavaatteet, mielummin sellaiset, jotka voi käytön jälkeen heittää menemään, sillä piikit eivät juuri irtoa pyykissäkään. Myös paksut kumikintaat ovat poiminta- ja puhdistusvaiheessa välttämättömät.

Hedelmät irrotetaan kaktuksesta terävällä veitsellä ja kerätään astiaan. Tämän jälkeen ne kaadetaan  maahan ja pyöritetään niitä siinä pitkävartisella harjalla tai luudalla. Esipuhdistetut hedelmät kerätään sitten kumikintaiden avulla hiekka vatiin, jossa niitä edelleen hierotaan hiekkaa vasten. Tämä ei kuitenkaan riitä  (kokemuksesta tiedän) vaan parasta vielä hangata jokainen hedelmä erikseen karhunkielellä, kintaat kädessä tietenkin.  

 

Sitten seuraakin pesuvaihe.

Kaktuksen hedelmät pestään useaan kertaan vesiruiskulla ja laitetaan siivilään valumaan. Kintaat voi jo riisua.

Kuoriminen ei ole vaikeaa, jos hedelmät ovat puhtaita piikeistä, mutta parasta kuitenkin olla varovainen ja käsitellä hedelmiä ottaen huomioon, että piikki tai toinen on saattanut kaikesta käsittelystä huolimatta jäädä piilemään johonkin koloon, sillä kaktuksen piikit kielessä eivät ole mitenkään mukavia (kokemuksia siitäkin).

Ennenkuin aletaan nylkemään hedelmiä, kannattaa ensin vaihtaa vaatteet, jotka tässä vaiheessa ovat jo varmasti täynnä piikkejä.

Sitten vain leikataan veitsellä pala pois hedelmän molemmista päistä ja viilletään viilto kuoreen pituussuuntaan. Paksu kuori lähteekin sitten kuin kääripaperi vähän sormilla auttaen.

 

 

Kaktuksen hedelmä on koostumukseltaan siementen rykelmä, joten siemeniä ei kannata alkaa poistaa vaan ne niellään alas mehevän hedelmälihan kanssa.

Paras tapa nauttia hedelmistä on syödä ne sellaisenaan usean tunnin jäähdytyksen jälkeen.

 

 

Toinen Intian viikuna kaktuksen miinus-puolista on, että se tahtoo levitä liikaa ja levittää juuristoaan ympäri puutarhaa niin, että lähistöllä sijaitsevät 'heikommat' puut kärsivät. Kaktuksen rungon ja lehtien piikkiset onkalot tarjoavat myös oivan piilopaikan käärmeille ja muille pihan ei-toivotuille vieraille.

Se onkin syy, minkä vuoksi oma kaktuksemme sai hävitystuomion (omalta perheeltä) ja tänä syksynä aiommekin laittaa sen matalaksi. Siksi nautimmekin nyt näistä viimeisistä hedelmistä erityisen suurella nautinnolla.

Vaikka pelkään pahaa, ettei kaktuksemme aio kovin herkällä antautua, vaan pistää päänsä ylös maasta vielä moneen kertaan. On siis varauduttava pitkään sotaan.